Kohteena oli 1980-luvulla rakennettu viisikerroksinen toimistorakennus. Vesi pääsi tunkeutumaan tiililaattapintaiseen sandwich-elementtiin ikkunarakenteen ja ulkoseinän epätiiviiden julkisivuliittymien kautta. Virhe havaittiin yhdessä toimistohuoneessa olleen tunkkaisen hajun johdosta. Hajua havaittiin aistinvaraisesti myös muissa tiloissa ikkunan läheisyydessä. Hajun leviämistä edesauttoi ikkunakarmin ja ulkoseinän välisen tilkeraon epätiiviys.
Kuva 1. Ikkunan yläpuolinen pellitys havaitusta vauriokohdasta.
Ikkunan pellitykset oli suunniteltu ulkonäköseikkojen ehdoilla. Aikaisemmin oli yleisesti tapana, että ikkuna-aukon reunat peitettiin ulkopuolelta vain puu- tai peltilistoilla. Tilkeraossa käytettiin pelkästään mineraalivillaa ja sisäpuolelle asennettiin vain peitelistat, mikä ei ole estänyt ilmavuotoja eristekerroksesta sisäilmaan.
Kuva 2. Näytteenottokohta ulkoseinän lämmöneristeestä ikkunan poistamisen jälkeen.
Vesikattoon liittyvän puurankaisen ulkoseinän ikkunan korkeusasema oli suunniteltu siten, että ikkunan alareuna sijaitsi noin 50 mm vesikattopinnan yläpuolella. Sateella vesi pääsi tunkeutumaan ikkunapellityksen alta ikkunan alapuoliseen seinärakenteeseen. Talvella kinoslumi peitti ikkunan alareunan ja lumen sulaessa vesi valui pellityksen saumoista ja reunoista rakenteeseen. Ulkoseinän sisäpuolisessa levyverhouksessa havaittiin ikkunan alapuolella kosteusjälkiä.
Kuva 1. Ikkunapeltiin ei saatu ohjeiden mukaista kallistusta puutteellisen korkoaseman vuoksi. (Kuva: H. Kääriäinen)
Virhe voi esiintyä myös kivirakenteisessa ulkoseinässä ja myös ehjän seinäpinnan kohdalla.
Yleisenä ohjeena on katon vedeneristyksen nostaminen yläpuolista seinää vasten vähintään 300 mm korkeuteen.