Hakutulokset sanalle: "seinä" (4 kpl)

Keskeneräisen ulkoseinärakenteen alaosa pääsi rakennusaikana haitallisesti kastumaan, mistä seurasi seinärakenteen alaosan vaurioituminen myöhemmin. Kosteusvaurion taustalla oli useita puutteita, joista merkittävimmät olivat seuraavat:

• Betonisokkelin yläpinta oli vaakasuora, paikoitellen jopa sisäänpäin viettävä. Yläpinta ei johtanut sen päälle rakennusaikana kertynyttä vettä tai lumesta sulanutta vettä ulospäin, vaan vesi pääsi kulkeutumaan seinän alaosiin.
• Julkisivuverhoukseksi tarkoitettu tiiliverhous muurattiin vasta kahden vuoden kuluttua seinän rungon rakentamisesta ja rakenne oli siten kahden talven ajan ilman julkisivuverhousta. Tiiliverhouksen alle asennettava ja tuulensuojalevyä vasten nostettava kermi ei ollut tässä vaiheessa vielä paikoillaan. Seinän alaosan puutteellisen sääsuojauksen seurauksena rakenteet kastuivat.
• Höyrynsulkuna toimivat polyuretaanilevyt asennettiin vasta toisena talvena sen jälkeen, kun rakennusta oli jo alettu lämmittää. Sisäilman vesihöyryn pitoisuus oli suuri mm. kuivuvien rakenteiden takia ja sitä tiivistyi tuulensuojana toimivaan rakennuslevyyn.

Kuva 1. Rakennuksen perustusleikkaus.

Kuva 2. Keskeneräinen seinärakenne kuvattuna ajankohtana, jolloin tiiliverhousta ei ollut vielä muurattu. Kuvasta näkyy lumen ja jään kertyminen sokkelin yläreunan päälle ja puutteellinen sääsuojaus.

Julkisivun alareunan ja sokkelin liittymädetalji oli puutteellisesti suunniteltu, minkä lisäksi se oli toteutettu suunnitelmasta poiketen. Seinää pitkin valunut vesi pääsi pellin päältä imeytymään rappauksen alaosaan (ks. kuva 1). Lisäksi rakenteen sisälle oli päässyt vettä rappauksen halkeamista ja huonosti tehdyistä liitospellityksistä.

Lämmöneristeen alareunassa oli sinkitty teräsohutlevy, jossa oli 6 mm vedenpoistoreiät noin 600 mm jaolla. Pellin alla oli noin 5 mm solumuovikerros, joka käytännössä tukki nämä vedenpoistoreiät. Ratkaisusta johtuen eristeen alaosaan joutunut vesi ei päässyt poistumaan, vaan lämmöneristeen alareuna oli jatkuvasti märkä ja teräsohutlevy oli ruostunut. Muodostuneeseen kaukaloon kertyi ajoittain niin paljon vettä, että se vaurioitti osaltaan rappauksen alareunaa. Rappauksen alareuna vaurioitui myös vesipellin päältä rappaukseen imeytyneen veden takia, sillä rappaus oli suoraan kiinni vesipellissä.

Vauriot olivat selvästi havaittavissa, kun rakennus oli noin kuuden vuoden ikäinen.

Kuva 1. Avattu seinärakenne lämmöneristeen ja sokkelin liittymästä.

Seinän alaosasta ei ollut tehty rakennedetaljia. Arkkitehdin laatimista suunnitelmista löytyi periaatteellinen detaljipiirros (kuva 2), mutta rakennetta ei kuitenkaan ollut toteutettu sen mukaan. Piirros oli tehty lämmöneristeen tuuletusputken kohdalta.

Tilaajan edustajan mukaan rakentamisessa käytetty detaljisuunnitelma luonnosteltiin työmaakokouksessa. Sitä ei koskaan muokattu varsinaiseksi suunnitteludokumentiksi.

Toisen ongelman muodosti se, että rappauspinta oli samalla tasolla sokkelin ulkopinnan kanssa. Tällöin rappauksen alareunaa ei pystytty tekemään yleisten, hyväksi todettujen, suunnitteluohjeiden mukaisesti.

Kuva 2. Arkkitehdin laatima detaljipiirros.

Vuonna 2018 valmistuneessa asuinkerrostalossa tehtiin kantavien seinäelementtien pystysaumauksessa useita virheitä:

• Kantavien sisäkuorielementtien pystysaumat tiivistettiin ulkopuolelta käyttäen polyuretaanivaahtoa, jolloin voimia välittäväksi suunniteltu sauma täyttyi osittain polyuretaanilla. Voimia välittävä betonisauma jäi tällöin vajaaksi (kuva 1).
• Betonivalu saumoissa oli useissa kohdissa epäonnistunut ja saumojen valu oli jäänyt vajaaksi.

Virheet havaittiin rakennusvaiheessa, kun rakennuksesta oli rakennettu jo useita kerroksia. Saumat oli suunnitelmissa suunniteltu tehtäviksi ns. pystysaumabetonilla.

Kuva 1. Kantavien sisäkuorielementtien pystysauma oli tukittu polyuretaanivaahdolla. Vaahto oli tunkeutunut elementtien väliin estäen sauman suunnitelman mukaisen täyttymisen saumabetonilla.

Kuva 2. Yläreunastaan vajaaksi jäänyt ja epäonnistunut seinäelementtien pystysauma.

Kuva 3. Suunniteltu saumaratkaisun periaate.

Kellarin seinän sisäpuolinen lisälämmöneristysrakenne oli mikrobivaurioitunut lattian rajasta.

Vaurion aiheuttajaksi oli kuntotutkimuksessa varmistunut harkkomuurauksen läpi päässyt vesi. Veden pääsyyn oli syynä maanpinnan virheellinen kallistus rakennuksen ulkopuolella, perusmuurilevyn yläreunasta puuttuva lista ja perusmuurilevyn huolimaton asennus.

Vastaavanlaisissa vaurioissa voi yleisesti olla taustalla useita eri syitä, jotka vaikuttavat yhdessä tai erikseen. Vesi tai osa siitä voi olla peräisin maaperästä (kapillaarinen kosteuden siirtyminen) tai katolta tulevien sadevesien ohjaus on toteutettu puutteellisesti tai virheellisesti, jolloin katolta tulevat vedet kulkeutuvat nekin kellarin seinärakenteisiin. Rinnetontilla lisärasitusta tuo veden valuminen rakennukseen päin maan ja mahdollisen kallion pinnalla.

Kellarin seinän sisäpuolinen puurunko ja lämmöneriste ovat herkkiä vaurioitumaan jo vähäisestäkin ylimääräisestä kosteudesta. Kaikki vastaavat ratkaisut eivät kuitenkaan ole vaurioituneet, koska kosteusolosuhteet eivät ole olleet vauriolle otolliset.

Kuva 1. Alkuperäinen seinärakenne.