Ulla Lönngren FISEn uudeksi johdon assistentiksi

Julkaistu: 12.11.2021

FISE Oy:n uudeksi johdon assistentiksi on valittu Ulla Lönngren. Hänen keskeisiin työtehtäviinsä tulee kuulumaan pätevyyspalvelun toiminnan koordinointi, toimisto- ja hallintopalveluista vastaaminen, asiakaspalvelun tehtävät sekä eri kehityshakkeisiin osallistuminen. Ulla Lönngren toimi aiemmin Schneider Electricin palo- ja kulunvalvonta liiketoimintayksikössä. Ullalla on vuosien kokemus myynnistä, markkinoinnista ja johdon assistentin tehtävistä. Hän aloittaa työnsä FISE Oy:ssä 16.11.2021.

Henkilöpätevyyksien merkitys kasvaa entisestään tulevaisuudessa. Kaavoitus- ja rakennuslain kokonaisuudistus on lausunnolla ja siinä esitetään suunnittelijoiden ja työnjohtajien valtakunnallista pätevyysrekisteriä, jota ylläpitäisivät YM:n valtuuttamat tahot. FISE näkisi itsensä mielellään YM:n kumppanina pätevyyksien toteajana ja rekisterin ylläpitäjänä. ”FISE haluaa parantaa tunnettavuuttaan niin KIRA-alan ammattilaisten kuin opiskelijoiden keskuudessa ja olemmekin iloisia saadessamme Ullan osaamisen ja kokemuksen FISEn käyttöön”, toteaa FISEn toimitusjohtaja Timo Korhonen.

FISEn pätevyysjärjestelmässä on tällä hetkellä 82 pätevyysnimikettä. Pätevyysrekisterissä on n. 9200 pätevyyttä. FISE ylläpitää myös rakennusvirhepankkia, jossa on 82 rakennusvirhekorttia.

Uusimmat uutiset

30.06.2023

FISEn toimisto lomailee

FISE:n toimisto on kiinni 1.7. – 30.7 välisen ajan. Loma-aikana pyrimme vastaamaan… Lue lisää »

27.06.2023

fise.fi ja patevyyspalvelu.fi sivustot uusittu

FISE on uudistanut verkkosivunsa.  Verkkosivu-uudistuksen tarkoituksena on, että jatkossa patevyyspalvelu.fi sivustolta löytyvät kaikki… Lue lisää »

27.03.2023

Muurattujen ja rapattujen rakenteiden kuntotutkijan pätevyysvaatimukset ja hakulomake julkaistu

Muurattujen ja rapattujen rakenteiden kuntotutkijan pätevyysinfo on julkaistu FISEn sivulla FISE Pätevyyttä… Lue lisää »

16.03.2023

Maisemarakentamisen työnjohtajan pätevyysvaatimukset ja hakulomake on julkaistu

Maisemarakentamisen työnjohtajan pätevyysvaatimukset ja hakulomake on julkaistu FISEn sivulla  FISE Pätevyyttä haetaan… Lue lisää »

15.03.2023

Eduskunta hyväksyi uuden rakentamislain

Eduskunta hyväksyi 1.3.2023 uuden rakentamislain. Uusi laki tuo ilmastonmuutoksen torjunnan kattavasti osaksi… Lue lisää »