Hakutulokset sanalle: "asennus" (6 kpl)

Ontelolaatan valmistaneen elementtitehtaan antaman raportin mukaan ontelolaattaan oli teh­taalla katkaisun yhteydessä syntynyt punosalueelle vaakasuun­tainen hiushalkeama. Punokset olivat leikkauksen yhteydessä siirtyneet sivusuunnassa ja niiden tartunta oli heikentynyt noin 40 senttimetrin matkalla. Hiushalkeamaa ja punosten siirty­mää ei huomattu tai siitä ei välitetty tehtaan laadunvalvonnassa, työmaalle toimittamisen yhteydessä eikä asennustyön aikana. Vioittunut ontelolaatta asennettiin paikoilleen. Tehtaalla syntyneiden vaurioiden syy oli ilmei­sesti ontelolaattojen katkaisussa käytettävän laitteen kulumisesta johtuva terien tylsyys.

Maneesirakennuksen teräsrakenteet oli toimitettu osina rakennuspaikalle ja ne oli tarkoitus koota maassa kehärakenteeksi (kuva 1, jänneväli 26 metriä) ja nostaa paikoilleen. Kehää nostettaessa harjan laippaliitoksen laipan kiinnityshitsi irtosi, eikä kehää voitu nostaa paikoil­leen. Suunnitelmien tarkastus osoitti, että kehän nostosuunnitelma oli luonteeltaan yleinen, eikä sitä oltu tarkennettu kyseistä kohdetta varten. Nostosuunnitelma ei ottanut huomioon kehän rakennetta eikä sen suurta jänneväliä tai rakenteen osien painopisteiden paikkoja.

Vaurio aiheutui väärästä nostamistavasta (kuva 1) ja hitsausvirheestä (kuva 2).

Kuva 1. Kehä taivutusmomentteineen, kun nostokohdat (mustat nuolet) on valittu alkuperäi­sen nosto-ohjeen mukaisesti noin 1/3-pisteissä. Kehän puolikkaiden painopisteiden paikat (= optimaaliset nostokohdat) on merkitty punaisilla nuolilla.

Kehän palkin ja pilarin profiilit eivät olleet vakioita, vaan niiden poikkileikkaus muuttui lineaari­sesti korkeammaksi siirryttäessä kohti räystästä. Tämän vuoksi kehän puolikkaan painopiste oli olennaisesti lähempänä räystästä kuin valmistajan toimittamassa nosto-ohjeessa.

Taivutusmomentti on rakennuksen harjalla ollut arviolta noin 10 % mitoitusarvoa suurempi, koska nostopisteet oli valittu hieman 1/3-pisteiden harjan puoleiselta alueelta. Kyseinen ylitys ei voi kuitenkaan yksinään selittää harjan laippalevyn irtoamista.

Kuva 2. Kehän harjaliitoksen irronnut laippalevy a) katsottuna sisäpuolelta, missä näkyy pienahitsin leikkauspinta, mistä putki on irronnut ja väliin h pursunut hitsiaine, b) vastaava detaljipiirustus.

Hitsausvirhe on standardin SFS-EN ISO 5817 (Terästen kaarihitsaus. Hitsiluokat.) mukaan sovitusvirhe pienahitsissä (617) eli liitettävien osien väliin on jäänyt liian suuri rako. Hitsi­luok­kastandardin SFS-EN ISO 5817 mukaan hitsiluokan C sovitusvirhe saa olla enintään 1,5 mm, kun pienahitsin a-mitta on 5 mm. Jotta hitsiluokka C:n vaatimukset täyttyisivät, mitan e kuvas­sa 2b) tulisi olla vähintään 5,5 mm. Mittausten mukaan mitta e oli kuitenkin vain 2 – 3 mm.

Huom! Standardin SFS-EN 1090-2 liitteessä E putkiprofiilien liitoksen sovitusvirheelle annetaan seuraavat ohjeet:

• jos sovitusrako on enintään 2 mm, liitos voidaan hitsata pienahitsinä ilman muita toimenpiteitä
• jos sovitusrako on 2-4 mm, putkiprofiilin pää sovitetaan uudelleen tai viistetään, jolloin liitokseen syntyy läpihitsautunut päittäishitsi.

Standardin SFS-EN 1090-2 (kohta 7.5.8.1) mukaan sallittavan arvon ylittävän sovitusvirheen vaikutus on mahdollista kompensoida myös pienahitsin a-mittaa kasvattamalla.

Nosto-ohjeen puutteellisuudesta aiheutui lisäksi seuraavia vaikutuksia, jotka ovat mahdol­lisesti vaikuttaneet rakenteen vaurioitumiseen ja murtoon:

1. nostaminen yhdellä koukulla, jolloin nostettaessa palkkeihin aiheutuu puristusvoima, jota ei oltu otettu huomioon mitoituslaskelmissa,
2. itse nostotilanteessa kehään voi aiheutua myös (dynaamisia) sysäyksiä,
3. nosto tapahtuu aluksi muussa suunnassa kuin kehän tason suunnassa (kehä makaa alussa sivuttain tukien päällä).

Asennus- ja tuentasuunnitelmassa oli tieto ainoastaan kuorilaattojen tuennan tarpeesta. Palkkien tuennasta oli tieto jännitettyjen palkkien raudoitussuunnitelmassa, joka ei ollut työ­maan käytössä, eikä se myöskään ole normaali työmaan työpiirustus. Tieto jännitettyjen palk­kien tuennan tarpeesta ei ollut siirtynyt työmaan käytössä olleeseen tuentasuunnitelmaan. Betonointisuunnitelmaa laadittaessa ei ollut huomioitu, että palkkien, kuorilaattojen ja valet­tavan laatan oli betonin lujittumisen jälkeen tarkoitus toimia liittorakenteena.

Pilareiden yläpäiden raudoitus oli puutteellinen haka- sekä pystyraudoituksen osalta. Suun­nitelmissa esitetyt pilareiden raudoitteet olivat riittävät. Syyksi raudoituspuutteisiin jäi rau­doit­teiden valahtaminen valutyön yhteydessä. Huonoimmassa tapauksessa ylin haka oli 330 mm:n ja pystyraudoitus 300 mm:n etäisyydellä pilarin yläreunasta

Pilareiden yläpäissä havaittiin kaltevuusvirheitä ja epätasaisuutta. Laakerina pilarin ja jänne­betonipalkin välissä oli teräslevy. Palkin ja pilarin tukipintojen erisuuntaisuudesta sekä väärän laakerityypin johdosta kuormat palkilta pilarille siirtyivät suunnitelmista poikkeavasti.

Palkkien päiden halkeiluun johtaneita syitä oli mm. puutteellinen halkaisuraudoitus. Palkin (leveys 1100 mm) ja tuen (leveys 380 mm) leveyden mittasuhteesta johtuen osalla puristus­kaarta ei ollut välitöntä tukea allaan sekä pilareiden yläpäiden vinous, joka aiheutti palkkeihin vääntörasitusta. Lisäksi rakennepiirustuksissa oli ristiriita hakojen lukumäärän ja hakajaon välillä.

Alun perin paikalla valettavaksi suunniteltu rakenne muutettiin töiden jo käynnissä ollessa palkkien osalta elementtirakenteeksi.

Toimistorakennuksen runko toteutettiin pääasiassa kerroksen korkuisilla betoni­element­tipilareilla ja esijännitetyillä teräslaippaisilla liittopalkeilla. Osa palkeista oli esijännitettyjä betoni-betoni-liitopalkkeja. Pilarin yläpään ja palkin liitoksessa käytettiin juotosbetoniliitoksen sijaan lyijylevylaakeria (1 mm teräslevy – 3 mm lyijylevy – 1 mm teräslevy). Pilarit jatkettiin alemmasta pilarista lähtevillä palkin läpi kulkevilla, yläpäästään kierteytetyillä harjateräs­tartunnoilla, jotka liitettiin ylemmän pilarin pilarikenkään.

Runkoelementtien työselostuksen mukaan pyöreät pilarit tuli betonoida pystyasennossa. Rakenteen toiminnan onnistumisen varmistamiseksi pilarin yläpään tuli olla ehdottoman suora ja tasainen. Aiemman kokemuksen perusteella oli todettu riittäväksi, kun pilarit betonoidaan ”ylösalaisin”. Tällöin pohjamuotin suoruus ja tasaisuus varmistaisivat vaatimuksen täyttymisen. Tämä oli kuitenkin tuotantoteknisesti hankalaa muottia lävistävien harjaterästartuntojen vuoksi. Valmistustapaa muutettiin niin, että pilarit valettiin lopputilanteen mukaisessa asen­nossa. Yläpään betonimassassa tapahtui painuma, jonka johdosta pyöreän pilarin keskialue jäi kuopalle. Tehtaalla ei ollut riittävästi tietoa, kuinka tärkeää pilarin pään tasaisuus ja homogeenisuus lujuuden kannalta oli. Kuoppia yritettiin mm. tasoitella tehtaalla laastilla. Myöskään työmaalla ei pilarin yläpään laatuvaatimuksiin kiinnitetty riittävästi huomiota ja asennus pääsi jatkumaan.

Matalapalkin ja ontelolaatan muodostaman rakenteen tuennassa asennuksen tuenta ei pystynyt estämään palkkia kiertymästä. Palkki ei heikon vääntö-kestä­vyytensä johdosta pystynyt välittämään palkin epäkeskeisestä kuormituksesta aiheutuvia vääntörasituksia rakennuksen pystyrungolle.