Hakutulokset sanalle: "vedeneriste" (5 kpl)
Pintakosteudenosoittimen mittaustuloksista oli tehty virheellinen tulkinta.
Rakennuksen kuntoa tutkittaessa oli havaittu pintakosteudenosoittimella tehdyssä kartoituksessa, että pesuhuoneen laatoitetussa lattiassa esiintyi huomattavaa kosteuspoikkeamaa erityisesti suihkun ja lattiakaivon välisellä alueella. Suihkun vastakkaisen seinän läheisyydessä kosteuspoikkeama oli pienempi. Kuntotutkimusraporttiin oli kirjattu, että välipohjarakenne on kosteusvaurioitunut ja sen vedeneristys on uusittava. Kartoitus oli tehty pintakosteudenosoittimella, koska rakenteita rikkovia menetelmiä ei voida käyttää vedeneristettyjä rakenteita tutkittaessa.
Rakennetta purettaessa havaittiin, että pintabetonilaatan ja kantavan rakenteen välissä oli käytetty vedeneristeenä bitumikermiä. Tällaista vedeneristysratkaisua (ks. kuva 1) käytettiin yleisesti 1970-luvulle saakka, julkisissa palvelurakennuksissa jopa 1990-luvun lopulle saakka. Tällaiselle runsaassa käytössä olevan pesuhuoneen lattiarakenteelle on ominaista, että pintabetonilaatta on käytännössä aina märkä varsinkin suihkun läheisyydessä. Rakenne on oikein suunniteltuna ja toteutettuna kosteusteknisesti täysin toimiva rakenne, mutta pintakosteudenosoitin ilmaisee tämän pintabetonilaatassa normaalisti esiintyvän kosteuden.
Kuva 1. Pesuhuoneen lattiarakenne, jossa vedeneristys on pintabetonilaatan alapuolella.
Vesikattoon liittyvän puurankaisen ulkoseinän ikkunan korkeusasema oli suunniteltu siten, että ikkunan alareuna sijaitsi noin 50 mm vesikattopinnan yläpuolella. Sateella vesi pääsi tunkeutumaan ikkunapellityksen alta ikkunan alapuoliseen seinärakenteeseen. Talvella kinoslumi peitti ikkunan alareunan ja lumen sulaessa vesi valui pellityksen saumoista ja reunoista rakenteeseen. Ulkoseinän sisäpuolisessa levyverhouksessa havaittiin ikkunan alapuolella kosteusjälkiä.
Kuva 1. Ikkunapeltiin ei saatu ohjeiden mukaista kallistusta puutteellisen korkoaseman vuoksi. (Kuva: H. Kääriäinen)
Virhe voi esiintyä myös kivirakenteisessa ulkoseinässä ja myös ehjän seinäpinnan kohdalla.
Yleisenä ohjeena on katon vedeneristyksen nostaminen yläpuolista seinää vasten vähintään 300 mm korkeuteen.
Peruskorjauksessa uimahallin märkätilan lattiarakenne oli korjattu vanhaa kantavaa betonilaattaa lukuun ottamatta. Rakenteessa oli lattialämmityksen vuoksi käytetty kelluvaa pintabetonilaattaa (kuva 1), ja tämä oli betonin kuivumisasteen vaihtelun seurauksena kaareutunut nurkissa ylöspäin. Vedeneristys- ja laatoitustyöt oli tehty liian aikaisin, eli ennen kuin reunannousu oli palautunut kuivumisasteen tasaantumisen seurauksena. Muutama kuukausi kohteen käyttöönoton jälkeen havaittiin märkätilan alapuolisen tilan katon maalipinnan vaurioituminen.
Rakenne tutkittiin ja havaittiin, että maalipinnan vaurioitumisen syynä oli vedeneristyksen vuotaminen. Pintabetonilaatta oli jatkanut kuivumistaan ja siten myös oikenemistaan, mistä oli aiheutunut lopulta seinän laattasaumaan ja laatoituksen taustalla olevaan vedeneristykseen liian suuri muodonmuutos. Ne eivät olleet kyenneet ottamaan tätä rasitusta vastaan, vaan niihin oli syntynyt halkeamia ja repeämiä (kuva 2). Vedeneristeen taakse päässyt vesi kulkeutui vanhan ohuen betonilaatan päälle ja imeytyi siitä laatassa olleiden halkeamien kautta laatan läpi alapintaan.
Kuva 1. Märkätilan kelluvan betonilaatan ja muuratun väliseinän liittymä (kuva Ramboll Finland Oy).
Kuva 2. Laatoituksen saumaan syntynyt halkeama märkätilan nurkassa (kuva Ramboll Finland Oy).
Taipuva pihakansirakenne (teräsbetonilaatta) liittyi liikuntasauman yli painumattomaan seinään. Laatan vedeneriste oli viety liikuntasauman yli, eikä sillä ollut riittävää muodonmuutoskykyä, jolloin vedeneriste vaurioitui. Rakenteissa oli myös ollut pintakerrosten kallistuksia kohti liikuntasaumaa, jolloin vesi oli padottunut vasten saumaa.
Saman tyyppisiä virheitä on ollut myös eristämättömissä pihakansirakenteissa.
Kuva 1. Pihakansirakenteen virheellinen liitos seinään.
Oheisessa piirustuksessa on esitelty eräs riskirakenne, jonka mukaisia paikalla valettuja yläpohjarakenteita on jouduttu korjaamaan niissä havaittujen kosteusvaurioiden ja homekasvuston takia.
Kuva 1. Yläpohjan / pihakannen poikkileikkaus.
Kuvan 1 rakenneratkaisu on tyypillinen, ja sitä käytetään yleisesti, myös kylmissä rakennuksissa ilman lämmöneristettä. Vedenpitävyys on toteutettu tekemällä massiivilaatta halkeilemattomaksi esim. jännittämällä.
Kantava massiivilaatta on käytännössä aina märkä. Laatan lämpötila vaihtelee rajoissa -20 … +20 oC. Kosteus tiivistyy talvisin mineraalivillan yläpintaan.
Rakenne voi olla suhteellisen riskitön, mikäli kantavan laatan alapinnassa ei ole eristettä (esim. kylmät autotallitilat) ja laatan kosteudesta ei ole haittaa esim. muille rakenteille.