Keskeneräisen ulkoseinärakenteen alaosa pääsi rakennusaikana haitallisesti kastumaan, mistä seurasi seinärakenteen alaosan vaurioituminen myöhemmin. Kosteusvaurion taustalla oli useita puutteita, joista merkittävimmät olivat seuraavat:
Kuva 1. Rakennuksen perustusleikkaus.
Kuva 2. Keskeneräinen seinärakenne kuvattuna ajankohtana, jolloin tiiliverhousta ei ollut vielä muurattu. Kuvasta näkyy lumen ja jään kertyminen sokkelin yläreunan päälle ja puutteellinen sääsuojaus.
Julkisivun alareunan ja sokkelin liittymädetalji oli puutteellisesti suunniteltu, minkä lisäksi se oli toteutettu suunnitelmasta poiketen. Seinää pitkin valunut vesi pääsi pellin päältä imeytymään rappauksen alaosaan (ks. kuva 1). Lisäksi rakenteen sisälle oli päässyt vettä rappauksen halkeamista ja huonosti tehdyistä liitospellityksistä.
Lämmöneristeen alareunassa oli sinkitty teräsohutlevy, jossa oli 6 mm vedenpoistoreiät noin 600 mm jaolla. Pellin alla oli noin 5 mm solumuovikerros, joka käytännössä tukki nämä vedenpoistoreiät. Ratkaisusta johtuen eristeen alaosaan joutunut vesi ei päässyt poistumaan, vaan lämmöneristeen alareuna oli jatkuvasti märkä ja teräsohutlevy oli ruostunut. Muodostuneeseen kaukaloon kertyi ajoittain niin paljon vettä, että se vaurioitti osaltaan rappauksen alareunaa. Rappauksen alareuna vaurioitui myös vesipellin päältä rappaukseen imeytyneen veden takia, sillä rappaus oli suoraan kiinni vesipellissä.
Vauriot olivat selvästi havaittavissa, kun rakennus oli noin kuuden vuoden ikäinen.
Kuva 1. Avattu seinärakenne lämmöneristeen ja sokkelin liittymästä.
Seinän alaosasta ei ollut tehty rakennedetaljia. Arkkitehdin laatimista suunnitelmista löytyi periaatteellinen detaljipiirros (kuva 2), mutta rakennetta ei kuitenkaan ollut toteutettu sen mukaan. Piirros oli tehty lämmöneristeen tuuletusputken kohdalta.
Tilaajan edustajan mukaan rakentamisessa käytetty detaljisuunnitelma luonnosteltiin työmaakokouksessa. Sitä ei koskaan muokattu varsinaiseksi suunnitteludokumentiksi.
Toisen ongelman muodosti se, että rappauspinta oli samalla tasolla sokkelin ulkopinnan kanssa. Tällöin rappauksen alareunaa ei pystytty tekemään yleisten, hyväksi todettujen, suunnitteluohjeiden mukaisesti.
Kuva 2. Arkkitehdin laatima detaljipiirros.
Kuva 1. Hirsitaloon virheellisesti asennettu savupiippu.
Savupiippu oli asennettu hirsitaloon huomioimatta hirsirakenteiden painumista, jolloin savupiipun juuripelti oli painumisen johdosta repinyt kattohuovan irti. Vaurioitunut kate mahdollisti sadeveden pääsyn kattorakenteiden kautta rakennukseen. Savupiippuun kohdistui vesikaton kuormia ja samalla aiheutui savupiipun vaurioitumisvaara.
Rakennuksen rakennusosia eikä niissä käytettyjä materiaaleja ollut selvitetty ennen rakennuksen peruskorjausta. Muutaman vuoden kuluttua peruskorjauksen valmistumisesta rakennuksen käyttäjille alkoi ilmaantua sisäilmaongelmaan viittaavia oireita.
Ongelmien syiden selvittämiseksi tehdyssä kosteus- ja sisäilmateknisessä kuntotutkimuksessa paljastui, että 1. kerroksen lattiassa (kuva 1) sekä ulkoseinien patterisyvennyksissä (kuva 2) oli laaja-alaisesti mikrobivaurioituneita muottilaudoituksia ja eristemateriaaleja ja niistä oli rakenteiden liittymien kautta ilmayhteyksiä sisätiloihin. Lisäksi ilmanvaihto oli peruskorjauksessa suunniteltu ottamatta huomioon vanhan rakennuksen vaipan epätiiviyttä, minkä seurauksena ilmavirtaukset epäpuhtauslähteistä sisäilmaan lisääntyivät peruskorjausta edeltäneeseen tilanteeseen verrattuna.
Vasta vähän aikaa sitten peruskorjattu rakennus jouduttiin ottamaan pois käytöstä sisäilmaongelmien vuoksi.
Kuva 1. Välipohjan sisässä oleva mikrobivaurioitunut muottilaudoitus (kuva: Ramboll Finland Oy).
Kuva 2. Ulkoseinän patterisyvennyksessä mikrobivaurioitunutta korkkieristettä (kuva: Ramboll Finland Oy).
Kellarin seinän sisäpuolinen lisälämmöneristysrakenne oli mikrobivaurioitunut lattian rajasta.
Vaurion aiheuttajaksi oli kuntotutkimuksessa varmistunut harkkomuurauksen läpi päässyt vesi. Veden pääsyyn oli syynä maanpinnan virheellinen kallistus rakennuksen ulkopuolella, perusmuurilevyn yläreunasta puuttuva lista ja perusmuurilevyn huolimaton asennus.
Vastaavanlaisissa vaurioissa voi yleisesti olla taustalla useita eri syitä, jotka vaikuttavat yhdessä tai erikseen. Vesi tai osa siitä voi olla peräisin maaperästä (kapillaarinen kosteuden siirtyminen) tai katolta tulevien sadevesien ohjaus on toteutettu puutteellisesti tai virheellisesti, jolloin katolta tulevat vedet kulkeutuvat nekin kellarin seinärakenteisiin. Rinnetontilla lisärasitusta tuo veden valuminen rakennukseen päin maan ja mahdollisen kallion pinnalla.
Kellarin seinän sisäpuolinen puurunko ja lämmöneriste ovat herkkiä vaurioitumaan jo vähäisestäkin ylimääräisestä kosteudesta. Kaikki vastaavat ratkaisut eivät kuitenkaan ole vaurioituneet, koska kosteusolosuhteet eivät ole olleet vauriolle otolliset.
Kuva 1. Alkuperäinen seinärakenne.
Omakotitalon kalkkihiekkatiilistä muurattujen väliseinien maalipinnoite ja tasoite hilseilivät seinien alaosista. Vaurio oli havaittavissa osassa väliseiniä, kun taas osa oli vaurioitumattomia.
Tuulensuojalevyt oli asennettu ilman tiivistämistä puurunkoiseen ulkoseinään. Avosaumaisen ulkoverhouksen taakse pääsi viistosateella vähäinen määrä vettä tuulensuojalevyn ulkopintaan saakka. Vesi kulkeutui tuulensuojalevyn saumojen kautta ulkoseinän sisälle aiheuttaen kosteusongelman.
Kortissa käsitellään alapohjarakennetta, jossa lämmöneriste sijaitsee kokonaan betonilaatan alapuolella.
Kuva 1. Suunnitelmien mukainen maanvarainen alapohjarakenne 1980-luvun alkupuolelta. Toteutuneessa rakenteessa oli tiivistetyn soran sijasta hienoa hiekkaa. Lämmöneristettä oli käytetty vain rakennuksen reuna-alueilla.
Rakennuksen ympäriltä ja alapuolelta puuttui suunnitelmien (kuvan 1) mukainen kapillaarisen vedennousun estävä maa-aines tai rakennekerros. Ongelmaa pahensivat puutteet pinta- ja kattovesien pois johtamisessa sekä lattianpäällysteen riittämätön kyky läpäistä maaperästä nousevaa kosteutta. Tilanne oli pahin rakennuksen keskialueella, jossa ei ollut käytetty lämmöneristettä ollenkaan.
Useimmissa vauriotapauksissa alapohjarakenteen täyttö- tai salaojituskerros ei ole muodostanut toimivaa kapillaarikatkoa, jolloin maaperästä aiheutuu alapohjarakenteelle kosteusrasitusta sekä kapillaarisesti että vesihöyryn diffuusiolla. Pinta- ja pohjavesien hallinnan puutteiden vuoksi perustusrakenteet ovat kastuneet, mikä voi aiheuttaa myös lattia- ja seinärakenteiden kosteusvaurioitumisen betonin kapillaarisuuden vuoksi. Maaperän kosteuteen vaikuttaa oleellisesti myös puutteellinen salaojitus.
Alapohjarakenteissa ei aiemmin ole yleensä ollut kapillaarisen kosteuden nousun estävää täyttökerrosta, mutta vesihöyryä hyvin läpäisevä lattianpäällyste on kuitenkin mahdollistanut maaperästä kulkeutuvan kosteuden siirtymisen rakenteen läpi sisätiloihin. Mikäli kyseinen rakenne pinnoitetaan vesihöyryä vain vähän läpäisevällä pintamateriaalilla, maaperästä nouseva kosteus jää rakenteeseen ja vaurioittaa lattiarakennetta. Joissakin tapauksissa rakenteessa on käytetty kapillaarisen kosteudennousun estävää rakennekerrosta (esimerkiksi bitumisivelyä). Se vaurioituu vanhetessaan eikä enää estä kosteudennousua suunnitellusti. Lisäksi betonilaatan alapuolinen suojapaperi on usein mikrobivaurioitunut.
Vapaa-ajan asuntojen talotekniset järjestelmät vastaavat nykyisin ympärivuotiseen asumiseen tarkoitettujen rakennusten järjestelmiä. Huvilat varustetaan edellisen mukaisesti lattialämmityksellä ja maalämpöpumpulla. Ne pidetään lämpiminä läpi vuoden, vaikka niissä oleskellaan vain satunnaisesti. Talvella huvilalta voidaan olla pois yhtäjaksoisesti useitakin viikkoja. Lattialämmitysverkossa kiertää yleensä pelkkä vesi. Lämmityksen katkettua vesi voi jäätyä kovilla pakkasilla jopa päivässä.
Rakennustyön aikana rakennustöiden vastaava työnjohtaja ei ollut varmistanut, että ontelolaattojen onteloiden vedenpoistoreiät avataan saumavalujen jälkeen. Onteloihin jäi runsaasti vettä.