Hakutulokset sanalle: "kosteus" (10 kpl)

Valesokkeliksi (piilosokkeliksi) kutsutaan perustusrakennetta, jossa ulkoseinän alajuoksu ja lattiapinta sijaitsevat maanpinnan tasolla tai jopa sen alapuolella. Valesokkelirakennetta on käytetty yleisesti 1960–1990-luvuilla enimmäkseen omakoti- ja rivitaloissa, mutta myös yksikerroksissa palvelurakennuksissa. Rakennustapa on noudattanut sen aikaisia ohjeita ja määräyksiä. On huomattava, että kaikki valesokkelirakenteet eivät ole vaurioituneet.

Ulko- ja sisäilmasta sekä maaperästä lähtöisin oleva kosteus oli päässyt kulkeutumaan ja kertymään rakenteen sisään eikä rakenteella ollut mitään kuivumismahdollisuuksia. Sade- ja sulamisvesien lisäksi rakennetta olivat kuormittaneet maaperästä diffuusiolla ja kapillaarisesti kulkeutuva kosteus. Lisäksi myös sisätiloista oli siirtynyt kosteutta ja lämpöä rakenteisiin diffuusion ja ilmavirtausten vaikutuksesta.

Kuva 1. Esimerkki valesokkelirakenteesta (Ympäristöministeriö 2012).

Ryömintätilaiseen alapohjaan oli kertynyt ylimääräistä kosteutta ja se oli tiivistynyt ryömintätilan pinnoille.

Maaperässä kulkeutuvat vedet sekä ulko- ja sisäilmasta peräisin oleva ylimääräinen kosteus pyritään poistamaan tilasta tuuletuksen avulla. Yleisiä virheitä ryömintätilan tuuletuksessa ovat väärin mitoitetut tuuletusaukot, tuuletuksen estyminen tilaa jakavien rakenneosien vuoksi, ryömintätilan pohjan virheellinen korkeusasema tai koneellisen tuuletuksen toimimattomuus.

Ryömintätilan tuuletusaukot (tehollinen pinta-ala) ovat usein liian pieniä tai niiden määrä on vähäinen. Lisäksi tilaa saattavat jakaa erilaiset rakenneosat, kuten palkit ja perusmuurit, joissa ei ole tuuletusaukkoja. Toisinaan ryömintätila on liian matala, tai sen pohjan korkeusasema ympäröivään maanpintaan nähden on liian alhaalla. Koneellisen tuuletuksen ongelmina ovat laitteiston rikkoutumisen lisäksi sen riittämätön teho sekä tuuletusaukkojen ja -venttiilien epätasainen sijoittelu. Lisäksi tuuletusaukkojen edessä oleva kasvillisuus heikentää ryömintätilan tuulettumista.

Kuva 1. Ryömintätilaan saattaa syntyä katvealueita tuuletusaukkojen puutteellisen määrän tai sijainnin johdosta (Ympäristöministeriö 2012).

Rakennuksen salaojajärjestelmä oli toteutettu puutteellisesti. Virheitä olivat salaojaputkien virheellinen asennus, tarkastuskaivojen puuttuminen ja salaojajärjestelmän huollon laiminlyönti.

Salaojat sijaitsevat usein liian ylhäällä perustuksiin nähden. Putkien kaltevuus voi olla liian loiva, halkaisija liian pieni ja maan painumisen seurauksena ne saattavat mennä notkolle tai alkaa viettää väärään suuntaan. Tarkastuskaivojen kannet voivat olla maan peitossa niin, ettei niiden sijaintia tiedetä eikä niiden säännöllinen tarkastaminen onnistu.

Rakennuksen kellarikerroksen maanvastaista seinää ei ollut vedeneristetty, jolloin rakenteeseen pääsi kulkeutumaan kosteutta maaperästä diffuusion ja maa-aineksen kapillaarisuuden vuoksi. Rakennuksen vierustan pinnantasauksessa, salaojajärjestelmässä sekä sade- ja sulamisvesien poisjohtamisessa olleet puutteet lisäsivät seinään ja anturaan kohdistuvaa kosteusrasitusta ja edesauttoivat siten rakenteen vaurioitumista.

Kuva 1. Harkkomuurattu maanvastainen seinä, josta puuttui vedeneriste (Ympäristöopas 2016).

Kortissa käsitellään alapohjarakennetta, jossa lämmöneriste sijaitsee kokonaan betonilaatan alapuolella.

Kuva 1. Suunnitelmien mukainen maanvarainen alapohjarakenne 1980-luvun alkupuolelta. Toteutuneessa rakenteessa oli tiivistetyn soran sijasta hienoa hiekkaa. Lämmöneristettä oli käytetty vain rakennuksen reuna-alueilla.

Rakennuksen ympäriltä ja alapuolelta puuttui suunnitelmien (kuvan 1) mukainen kapillaarisen vedennousun estävä maa-aines tai rakennekerros. Ongelmaa pahensivat puutteet pinta- ja kattovesien pois johtamisessa sekä lattianpäällysteen riittämätön kyky läpäistä maaperästä nousevaa kosteutta. Tilanne oli pahin rakennuksen keskialueella, jossa ei ollut käytetty lämmöneristettä ollenkaan.

Useimmissa vauriotapauksissa alapohjarakenteen täyttö- tai salaojituskerros ei ole muodostanut toimivaa kapillaarikatkoa, jolloin maaperästä aiheutuu alapohjarakenteelle kosteusrasitusta sekä kapillaarisesti että vesihöyryn diffuusiolla. Pinta- ja pohjavesien hallinnan puutteiden vuoksi perustusrakenteet ovat kastuneet, mikä voi aiheuttaa myös lattia- ja seinärakenteiden kosteusvaurioitumisen betonin kapillaarisuuden vuoksi. Maaperän kosteuteen vaikuttaa oleellisesti myös puutteellinen salaojitus.

Alapohjarakenteissa ei aiemmin ole yleensä ollut kapillaarisen kosteuden nousun estävää täyttökerrosta, mutta vesihöyryä hyvin läpäisevä lattianpäällyste on kuitenkin mahdollistanut maaperästä kulkeutuvan kosteuden siirtymisen rakenteen läpi sisätiloihin. Mikäli kyseinen rakenne pinnoitetaan vesihöyryä vain vähän läpäisevällä pintamateriaalilla, maaperästä nouseva kosteus jää rakenteeseen ja vaurioittaa lattiarakennetta. Joissakin tapauksissa rakenteessa on käytetty kapillaarisen kosteudennousun estävää rakennekerrosta (esimerkiksi bitumisivelyä). Se vaurioituu vanhetessaan eikä enää estä kosteudennousua suunnitellusti. Lisäksi betonilaatan alapuolinen suojapaperi on usein mikrobivaurioitunut.

Taipuva pihakansirakenne (teräsbetonilaatta) liittyi liikuntasauman yli painumattomaan seinään. Laatan vedeneriste oli viety liikuntasauman yli, eikä sillä ollut riittävää muodonmuutoskykyä, jolloin vedeneriste vaurioitui. Rakenteissa oli myös ollut pintakerrosten kallistuksia kohti liikuntasaumaa, jolloin vesi oli padottunut vasten saumaa.

Saman tyyppisiä virheitä on ollut myös eristämättömissä pihakansirakenteissa.

Kuva 1. Pihakansirakenteen virheellinen liitos seinään.

Alemmat käännetyn katon kaivon sihtireiät tukkeutuivat veden mukana kulkeutuvasta materiaalista. Puutteellisesta huollosta johtuen niitä ei oltu avattu, jolloin vesi padottui ja aiheutti rakenteen vaurioitumisen.

Kuva 1. Pihakansirakenteen kaivo.

Rakenteessa pintalaatat oli kiinnitetty maakostealla betonilla paikalleen. Rakenne oli rakennusteknisesti toimiva, mutta maakosteasta betonista liukenevat aineet tukkivat rakenteen vedenpoiston ja aiheutti vesivaurioita ja tulvimista.

Ongelma koskee myös vastaavaa lämmöneristämätöntä rakennetta.

Kuva 1. Pihakansirakenne

Vapaa-ajan asuntojen talotekniset järjestelmät vastaavat nykyisin ympärivuotiseen asumiseen tarkoitettujen rakennusten järjestelmiä. Huvilat varustetaan edellisen mukaisesti lattialämmityksellä ja maalämpöpumpulla. Ne pidetään lämpiminä läpi vuoden, vaikka niissä oleskellaan vain satunnaisesti. Talvella huvilalta voidaan olla pois yhtäjaksoisesti useitakin viikkoja. Lattialämmitysverkossa kiertää yleensä pelkkä vesi. Lämmityksen katkettua vesi voi jäätyä kovilla pakkasilla jopa päivässä.

Useita erilaisia riskirakenteiksi luokiteltavia maanvaraan valettuja kantavia lattioita on jouduttu korjaamaan joko kosteusvaurioiden tai lattian alhaisen pintalämpötilan takia. Ohessa käsitellään kaksi esimerkkiä lattiarakenteista, joita jatkuvasti rakennetaan ja joiden teossa huonoille ja painuville maapohjille piilee riskejä.

Kuva 1. Esimerkki 1: Yksinkertainen maata vasten valettu kantava laatta – painuma- ja tuuletusongelma.

Kuvassa 1 esitetyn maanvaraisen laatan ja sen varaan tehdyn lattian/pinnoitteen riskinä on maaperän painuminen. Huonoilla rakennuspaikoilla maaperän painuminen voi olla kymmeniä senttejä. Painumisen yhteydessä laatan tai sen minkä tahansa alapuolisten kerrosten väliin syntyy tyhjä tila, joka muuttaa rakenteen kosteus- ja lämpöteknistä toimintaa ja aiheuttaa kosteus- ja mikrobivaurioriskin.

Maapohjan painuminen aiheuttaa myös salaojituskerroksen ja viemäreiden painumista, joka voi aiheuttaen tukkeutumisia, vesivaurioita ja putkien irtoamista.

Kostumisriskiä saattaa pienentää, jos laatan alapinnassa käytetään vain yhtä eristekerrosta, joka pysyy kiinni valussa. Mineraalivillaa ei tule käyttää.

Paksun laatan kuivuminen on hidasta, joka sinänsä on kosteustekninen riski.

Kuva 2. Esimerkki 2: Kaksinkertainen maata vasten valettu kantava laatta – painuma- ja tuuletusongelma.

Esimerkissä 2 (kuva 2) on vastaavanlainen pohjamaan painumisongelma kuin esimerkissä 1. Maan varaan rakennetun kantavan laatan ja sen varaan rakennetun lattian riskinä on painumasta muodostuva ilmatila sepelikerroksen ja laatan väliin. Mikäli väliin pääsee kylmää ilmaa, lattia kylmenee, ja kosteutta alkaa tiivistyä kantavan laatan päälle. Joskus ongelmana voi olla kosteuden imeytyminen sepelikerroksen läpi, mikäli hienoainesta ei ole poistettu.

Joissakin tapauksissa esimerkin 2 tyyppisen rakenteen ongelmana on ollut väliseinien runkotolppien lähteminen suoraan alemman kantavan laatan päältä. Puurankoja tai levyseiniä ei saa aloittaa esimerkin 2 alemman kantavan laatan päältä.

Riskirakenteissa on yleisenä ongelmana se, että niiden suunnittelun yhteydessä laaditut työohjeet ovat olleet vähäisiä tai puutteellisia, eikä työmaalla rakenteita valmistettaessa ole osattu ottaa huomioon rakenteisiin liittyviä riskejä. Rakennusvirhe syntyy, jos pohjatutkimuk­sessa on todettu, että maaperä painuu, eikä sitä oteta huomioon.

Esimerkin 2 tapauksessa kantavan laatan kosteus tulee säilymään melko korkeana, eikä sen mukaista rakennetta suositella.